blogipostaus Etukuva Elli

Julkaistu: maaliskuu 14, 2014 | Elli Antikainen

Ne kymmenen tärkeintä opintopistettä

  • Tweet

Neljä vuotta sitten tähän aikaan luin sähköpostiini tulleita kesätyö- ja harjoittelupaikkailmoituksia, ja ajattelin, että joku päivä minäkin olen hakemassa näihin paikkoihin.  Kolmena ensimmäisenä opiskelukeväänä tyydyin pelkkään paikkailmoituksien katseluun, sillä en luottanut omaan osaamiseeni, enkä nähnyt itseäni viestijänä.

Epävarmuuteeni saattoi vaikuttaa paikkailmoituksien hurjat vaatimuslistat. Kuinka ihmeessä voisin saada sitä ensimmäistäkään oman alan työpaikkaa, jos jokaisessa haussa harjoittelijalta vaaditaan kilometrin pituisen osaamislistan lisäksi jo kokemusta viestinnän töistä?

Useita kymmeniä hakemuksia ja muutamaa haastattelua myöhemmin olen kuitenkin mieleisessäni harjoittelupaikassa. On ollut huojentavaa huomata, että työharjoittelussa on lupa olla vielä keskeneräinen. Harjoittelijan ei odoteta ensimmäisellä viikolla tekevän yritykselle  uutta viestintästrategiaa, tai kirjoittavan  täydellistä  tiedotetta. Hyvässä harjoittelupaikassa opiskelijan osaamista ja näkemystä arvostetaan, annetaan tukea ja haastetaan oppimaan uutta ilman turhia paineita.

Yhteisöviestinnän työharjoittelu on merkitty opintosuunnitelmaan kymmenen opintopisteen arvoiseksi, mutta todellisuudessa sen arvo ei ole pisteillä mitattavissa. Työharjoittelu on monelle se ensimmäinen oman alan työpaikka – ovi työelämään – ja siksi todella kallisarvoinen kokemus.

Työharjoittelu suositellaan suoritettavaksi neljännen ja viidennen opiskeluvuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja voisi hakea jo aiemmin. Viestinnän alan töitä voi ja kannattaa tehdä myös vaikka ei lukisikaan niitä opintojen virallisiksi työharjoitteluiksi.  On täysin itsestään kiinni, onko valmis oman alan töihin jo fuksivuonna vai vasta gradua kirjoittaessa.

Joka tapauksessa hakeminen kannattaa aloittaa ajoissa, sillä se unelmien paikka ei välttämättä löydy hetkessä. Jos ensimmäisellä, tai kymmenennelläkään hakemuksella ei vielä paikkaa nappaa, luovuttaa ei kannata. Jo hakukokemuskin on arvokasta! Tähän mennessä kaikki yhteisöviestijät ovat löytäneet harjoittelupaikan, joten miksi sinä olisit poikkeus?

Hae siis rohkeasti oman alan töitä ja luota omaan osaamiseesi. Olet kuitenkin viestijä, vaikka ne maisterin paperit vielä puuttuisivatkin.

 

Lue tarkemmin yhteisöviestinnän työharjoittelusta täältä.

P.S.  Jaakko kirjoitti viime viikolla Viesti ry:n tekemästä viestinnän alan harjoittelupalkkasuosituksesta.

 


Kirjoittaja

Elli Antikainen

Tiedottaja vastaa Imagon viestinnästä. Tehtäviin kuuluu muun muassa nettisivujen ja sosiaalisen median päivitys sekä sähköpostilistojen hallinnointi. Elli on harjoittelijana Pohjoisranta Burson-Marstellerillä ja neljännen vuoden yvi, jonka vapaa-aika kuluu kirjojen, elokuvien ja Scrabblen parissa. Elli rakastaa haasteita ja kärsii liian sarkastisesta huumorintajusta.



Takaisin ylös ↑
  • Facebook Twitter LinkedIn
  • Yhteistyössä

  • Tapahtumat