blogipostaus Jussi

Julkaistu: maaliskuu 12, 2015 | Jussi Kotila

Sivupolkuja pitkin – Miten minusta tuli yvi?

Minusta piti tulla historian opettaja.

Tuota ajatusta puolsivat oululaisen pojanmullikan perversio päästä valistamaan tyhmempiään sekä tyylipuhdas rivi historian kymppejä aina kuutosluokalta lukion loppuun asti. Tammikuussa 2008 läksin valkolakin saatuani suoraan armeijaan yleisen historian pääsykoekirjat mukanani. Muutaman kuukauden Lapin metsissä larpattuani huomasin, ettei armeijan ja pääsykoepänttäämisen yhdistäminen sujunut kovinkaan mallikkaasti. Yhteishakulomaketta sotilaskodin kirjastossa täyttäessäni olinkin jo luovuttanut sen keväisen pelin historian osalta ja koetin etsiä jotain muuta vaihtoehtoa.

Uusi hakukohde löytyi Oulun seudun ammattikorkeakoulun viestinnän yksiköstä, sillä journalismin valintatilaisuuteen ei ollut pääsykoekirjallisuutta. Marssiessani pääsykokeeseen minulla ei ollut varsinaisesti mitään aiempaa kokemusta toimittajan työstä, mutta tulin silti valituksi vastoin ennakko-odotuksia. Siitä alkoikin viisi vuotta kestänyt mielenkiintoinen ja antoisa tarvonta kohti ensimmäistä korkeakoulututkintoani. Ja kun viimein valmistuin medianomiksi keväällä 2013, oli CV:ssäni jo lähes vuoden verran alan työkokemusta sekä kesätyöpaikka Kalevan urheilutoimituksessa.

Kesätöiden päätyttyä aloitin satunnaisten Kalevan keikkahommien ohella aktiivisen työnhaun muualle. Toimittajien kehnohkot työllisyysnäkymät eivät tulleet minulle yllätyksenä, mutta sen sijaan yllätyin siitä, kuinka paljon töitä oli tarjolla eri yritysten ja yhteisöjen viestinnästä. AMK-toimittajan papereilla viestinnän paikkoihin hakeminen tuntui kuitenkin vähän köpöiseltä, eikä kovasta hakemusspämmistä huolimatta vastauksia juuri kuulunut. Toimittajana työnhakuhommat sentään natsasivat ja pääsin vuoden 2014 alusta äitiysloman sijaiseksi erääseen hieman syrjäiseen paikallislehteen.

Vaikka paikallislehtityö oli työkokemuksena oikein opettavaista, alkoi koulujen kevätjuhlista ja vitosdivarin futiksesta kirjoittaminen herättää myös ajatuksia jostain uudesta aluevaltauksesta. Siispä keskitin katseeni viestinnän maisteriohjelmiin, joihin voisin hakea AMK-tutkintoni pohjalta. Tuolloin bongasin ensimmäistä kertaa Jyväskylän yliopiston tarjoaman yhteisöviestinnän maisteriohjelman.

Lähetin erittäin imelällä motivaatiokirjeellä varustetut koulu- ja työtodistukseni kohti Suomen Ateenaa, saaden pian vastaukseksi kutsun pääsykokeisiin. Koska pääsykoepäivä sattui keskelle kiireistä kymmenen päivän työputkea, jätti kokeeseen valmistautuminen paljon toivomisen varaa. Kuuden tunnin junamatkan jälkeen perseilin homman pakettiin vartissa, jättämällä ajan loppumisen vuoksi ennakkotehtävän puoleen väliin ja vastailemalla haastattelussa tyhmiä ruosteisella englannillani. ”Ei jatkoon”, totesin itsekseni talsiessani kampukselta takaisin juna-asemalle. Koska kirves oli lentänyt kaivoon jo hyvissä ajoin, oli yllätys suuri, kun sain tietää tulleeni valituksi.

Valintakirjeen saatuani peruutin syksyksi sovitun työpestini jatkumisen ja aloin suunnitella tulevaa elämääni jyväskyläläisenä yhteisöviestinnän maisteriopiskelijana. Nyt tuota elämää on takana noin puolisen vuotta ja kliseisesti sanottuna homma on ollut ”so far so good”. Vaikka hyppäys puhtoisesta journalistista markkinavoimien kätyriksi on ollut huomattava, on kokonaiskuva yhteisöviestinnästä alkanut jo ainakin jossain määrin hahmottua. Elämää uudessa ja ennalta tuntemattomassa kaupungissa on helpottanut ulospäin suuntautunut ja aktiivinen yvi-opiskelijoiden porukka, jossa kaltaiseni mölyapina kokee nopeasti olevansa omiensa parissa.

Minusta piti tulla historian opettaja, mutta nyt näyttää vahvasti siltä, että viestinnän ammattilaiseksi tässä päädytään. Toisaalta keväämmällä alkaa sivuaineopintoni liikunnan yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, kurssilla nimeltään liikunnan ja urheilun historia, joten mistäpä sitä tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siispä uskaltakaa tutkia rohkeasti myös niitä sivupolkuja, sillä välttämättä se navigaattorin hemaisevan naisäänen tarjoama motari ei ole kaikille se lopullinen ja palkitsevin reitti kohti tulevaisuudessa siintävää määränpäätä.

 


Kirjoittaja

Jussi Kotila

Liikunta- ja kulttuurivastaava huolehtii imagolaisten hyvinvoinnista järjestämällä erilaisia kulttuuri- ja liikuntatapahtumia ympäri vuoden. Jussi on elämäntapaurheilija, joka ei osaa mitään lajia hyvin, mutta kokeilee niitä silti. Urheilutoimittajana työskentelevä kolmannen vuoden maisteriopiskelija on tuttu näky niin kentillä kuin katsomoissa – unohtamatta tietenkään jälkipelejä! Ruumiinkulttuurin lisäksi vanha teatteri- ja orkesterihörhö nauttii myös yleisesti kulttuurista ja toivoo runonlausunnan paluuta olympiaohjelmistoon Tokiossa 2020. Jussin mottona toimii: "Ne piirtää, jotka eivät osaa kirjoittaa." (Kolsi 2016)



Takaisin ylös ↑
  • Seuraa meitä!

  • Imagon tapahtumat

  • Yhteistyössä

    ProcomJYYViestiEscapeCrosswrapUnwrittenSohviIlmeTekirKRNRPassionMMAGranoLönnbergPanza

  • Tapahtumat