Kärki avustajat

Julkaistu: kesäkuu 05, 2013 | Anniina Sulku

Ajattelun ammattilainen

ProCom-päivä on takanapäin! Vaikka koko päivä tuli pyörittyä avustajana Kalastajantorpan kuhinassa ja jalat oli ihana vapauttaa korkokengistä neljäntoista tunnin jälkeen, mieli pöhisee täynnä energiaa ja ajatuksia.

Ja eikös se ole ProCom-päivän tarkoitus? Saattaa ideoita, ajatuksia ja ihmisiä yhteen? Kertoa, jakaa ja luoda.

Viestinnän opiskelijana oli vallan hienoa työskennellä tapahtumassa, jonne kokoontuivat kovan luokan viestinnän ammattilaiset yhteiskunnan koko skaalalta. Mikkiä heitellessä (tapahtumassa kokeiltiin uudenlaista pehmeää kuutiomikkiä), pääsi kuuntelemaan lukuisia puheenvuoroja brändäyksestä viestijän arkeen ja viestinnän case-esimerkeistä Kansallisoopperan toimintaan.

Päivän aikana ohitse vilahtivat monet ihmiset, joita kunnioitan tai jotka sykähdyttävät minua tavalla tai toisella. Päivän juontajan Bettina Sågbomin kanssa rohkenin verestää ruotsin taitojani, Sixten Korkman, Vuoden 2013 johtaja -palkinnon voittaja, sai hymyn huulille valloittavalla kiitospuheellaan ja tulipa bongattua myös Katleena Kortesuo, jonka blogia ahkerasti lueskelen.

Varmaa on se, että viestinnän opiskelija voit löytää itsesi tulevaisuudessa melkein mistä vaan!

Opin, että viestinnän ammattilainen on ennen kaikkea ajattelun ammattilainen – onnistumiset kumpuavat luovasta ajattelusta, jota rohkea toiminta siivittää.

No, mistä muista jutuista jäi muistijälki aivoihini? Tässä top10. Kohdat ovat pääasiassa Mauro Sacchin ja Pekka Pohjakallion esityksistä.

  1. Me ihmiset olemme kovia ulkoistamaan tapahtumia. Asioita vain ”käy” meille. Aika ei riitä ja koneisto pyörii. Kuitenkin olemme loppujen lopuksi itse vastuussa itsestämme. Emme tarvitse ajanhallintataitoja vaan taitoa johtaa itseämme.
  2. Tuloksia, jaksamista ja pitkäkestoista hyvinvointia saa vain jos mieli ja aivot jaksavat tehdä töitä. Perusasiat, kuten nukkuminen ovat perusta aivojen toiminnalle. Laiminlyömme itseämme ja työtämme, jos emme anna aivoille unta. Kuka huippu-urheilija istuu terassilla ennen tärkeitä kisoja? Kuka ammattiviestijä valvoo ennen tärkeää kokousta?
  3. Tarvitsemme merkitystä ja onnistumisen kokemuksia, jotta nauttisimme työstämme. Siksi kannattaakin luoda kolme selkeää tavoitetta, jotka haluaa saavuttaa jokaisen työ-/opiskeluviikon aikana. Näiden tavoitteiden saavuttaminen luo onnistumisen ja tyytyväisyyden tunteen, joka siivittää eteenpäin.
  4. Ilolla eteenpäin. Mieti, miten voit tuoda iloa työpaikallesi tai opiskelijayhteisöösi? Kaikissa meissä asuu pieni lapsi, joka haluaa päästä valloilleen.
  5. Jätä välillä powerpointit pois. Yllättävillä viestintäkeinoilla voit saavuttaa innokasta osallistumista ja tuloksia.
  6. Pidä fokus positiivisissa asioissa.
  7. Luo terveellisiä ja hyödyllisiä rutiineita. Koska toimintasi koostuu rutiineista, kannattaa miettiä hyödyttävätkö ne loppujen lopuksi itseäsi?
  8. Täytä työ-/opiskelukalenterisi vain 85 prosenttisesti. Jätä tilaa sille 15 prosentille, joka tulee aina yllättäen ja vaatii paneutumista.
  9. Väsyneenä reagoit neljä kertaa todennäköisemmin negatiivisesti ympäristöösi.
  10. Ole läsnä. Se on yksi suurimmista asioista, jonka voit toiselle antaa.

Näitä voi sitten riippumatossa pohtia ;) Onnellisia hetkiä kesääsi!

-Anniina

Ps. Kannattaa tsekata ProCom-päivän twitter-feed, josta löytyy lisää pöhinää.

 

Tagit: , , ,


Kirjoittaja

Anniina Sulku

Varapuheenjohtaja avustaa puheenjohtajaa kaikissa tehtävissä ja vastaa opiskelijarekrytoinnista sekä oppiaineen esittelystä. Anniina on 4. vuoden yvi, jolle kerran sanottiin, että maailma on täynnä ystäviä, joita et vielä ole tavannut. Tanssii, fanittaa yhteisöllisyyttä sekä inspiroituu ihmisistä, jotka uskaltavat. Anniinan sijaisena toimii Kia Brandt 1.7.2013 alkaen.



Takaisin ylös ↑
  • Seuraa meitä!

  • Imagon tapahtumat

  • Yhteistyössä

    ProcomJYYViestiEscapeCrosswrapUnwrittenSohviIlmeTekirKRNRPassionMMAGranoLönnbergPanza

  • Tapahtumat