Hallitus

  • Vilma Paavilainen

    Puheenjohtajan tehtävä on lyhykäisyydessään huolehtia Imagon toiminnan sujuvuudesta. Vilma on toisen vuoden opiskelija, jonka harrastuksiin kuuluu muun muassa Leo-koiran kanssa hengailu, kirjojen ostaminen nopeammin kuin ehtii niitä lukea sekä seuraavan matkan suunnittelu.

  • Taru Kalvi

    Varapuheenjohtaja toimii puheenjohtajan oikeana kätenä kaikissa tehtävissä ja vastaa erityisesti opiskelijarekrytoinnista sekä oppiaineen esittelystä. Sidosryhmävastaava hoitaa yhteistyöasioita yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa. Taru on kolmannen vuoden kandiopiskelija, joka tuntee palavaa rakkautta muun muassa kotikaupunkiaan Tamperetta kohtaan. Elämänfilosofian suhteen tämä imagolainen tekee parhaansa uskoakseen (enemmän tai vähemmän suurella menestyksellä) siihen, että: "Asioilla on tapana järjestyä".

  • Saara Sonninen

    Sihteeri vastaa erilaisista hallituksen kokouksien järjestämiseen liittyvistä toimista, kuten kokouskutsun lähettämisestä sekä esityslistan ja pöytäkirjan laatimisesta. Tapahtumavastaavan hommaan puolestaan kuuluu tapahtumien ideointi, suunnittelu ja järkkääminen yhdessä tiimin kanssa. Saara on toisen vuoden kylteri, jonka opintosuunnaksi valikoitui fuksivuoden päätteeksi viestinnän johtaminen. Tapahtumista Saaran voi siis bongata pörssinvalkoisiin (lue: harmaisiin) haalareihin sonnustautuneena. Saara on perimmiltään sataprosenttisen savolainen, vaikkei se murteesta enää aina niin kuulukaan. Saara tuppaa suhtautumaan elämään asenteella ”suattaapa tuo olla vuan eipä tuota aena tiijä”.

  • Emilia Ström

    Tiedottaja vastaa Imagon viestinnästä. Tehtäviin kuuluu muun muassa nettisivujen ja sosiaalisen median päivitys sekä sähköpostilistojen hallinnointi. Emilia on viestinnän johtamisen maisterifuksi, joka inspiroituu kesäisestä Helsingistä, tyylikkäistä pukeutujista ja terävistä teksteistä. Opiskelun vastapainoksi Emilia tykkää urheilla ja viettää illanistujaisia kavereiden kanssa.

  • Jenni Mattinen

    Talousvastaava huolehtii Imagon taloudesta. Tehtäviin kuuluu valvoa rahaliikennettä ja budjettia sekä huolehtia, että laskut maksetaan ajoissa puolin ja toisin. Kolmatta tutkintoaan opiskeleva ensimmäisen vuoden maisterifuksi Jenni kokee vihdoin löytäneensä oman juttunsa viestinnän johtamisen parista. Vapaa-ajalla Jenni viharakastaa Crossfit-harrastustaan, viihtyy lenkkipolulla ja on myös helposti houkuteltavissa livemusiikin äärelle, lasilliselle skumppaa tai hyvää olutta ja lähtee ulkomaille aina, kun raha ja aika antavat myöten.

  • Otto Nyyssölä

    Otto on musiikkia ja urheilua, erityisesti jalkapalloa rakastava kolmannen vuoden yvi. Näin ollen aiemmin liikunta- sekä excutiimissä olleelle Liikunta- ja kulttuurivastaavan pesti on varsin luonnollinen valinta. Otto haluaa lähteä ylläpitämään ja kehittämään Imagon omia vahvoja liikunta- ja kulttuuritapahtumia sekä tekemään niiden tiimoilta yhteistyötä myös muiden ainejärjestöjen kanssa.

  • Leevi Sorri

    Excuvastaava tutustuttaa imagolaisia mielenkiintoisiin organisaatioihin ja toimijoihin järjestämällä yritysvierailuja ja muita tilaisuuksia. Leevi on graduaan valmisteleva maisteriopiskelija, joka innostuu fonteista ja printistä.

  • Essi Nordbäck

    Ympäristövastaava huolehtii, että Imagon toiminnassa otetaan huomioon myös ympäristönäkökulma. Essi on toisen vuoden maisteriyvi, joka innostuu uusien ihmisten kohtaamisesta ja haaveilee jatkuvasti uusista luontoseikkailuista. Monessa mukana olevaan Essiin voi parhaiten törmätä Seminaarinmäellä kahvikupponen kädessä tai Alakaupungilla pyörän selässä viilettäen.

  • Henna Forsman

    Sosiaalipoliittinen vastaava eli sopo edistää Imagon hallituksen kanssa opiskelijoiden tasa-arvoon ja hyvinvointiin liittyviä asioita. Henna on hallituksen muumimamma ja tykkää jutella kaikenlaisista oudoistakin keskustelunaiheista ihmisten kanssa. Koulukiireiden vastapainoksi Henna tykkää reissailla ulkomailla, ulkoilla näteissä maisemissa ja laulaa kovaäänisesti kotona. Aamunsa Henna aloittaa usein melankolista musiikkia kuunnellen, koska kuka nyt heti aamusta jaksaa positiivinen olla?

  • Ilona Uusitalo

    Kopo toimii yhteyshenkilönä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä sekä valvoo opiskelijoiden etuja opetukseen ja oppiaineeseen liittyvissä asioissa. Kolmatta vuotta kampuksella kulkeva Ilona etsii vapaa-ajalla helpotusta tiedonjanoonsa reppureissuilta ja kirjastoista. Eniten Ilona voimaantuu onnistuessaan tuorekelmun katkaisemisessa.

  • Iina Knuutinen

    Kansainvälisyysvastaavan sydämen asialla on huolehtia vaihtareiden ja maisteriohjelmissa opiskelevien viestijäkollegojen viihtyvyydestä sekä kansainvälisyydestä Imagon tapahtumissa. Iina on myös mukana excutiimissä. Iina on toisen vuoden yvi, kolmannen vuoden journalisti ja ikuinen haaveilija. Kandityön nakuttelun ohella Iinan tämän hetkisiin huveihin kuuluu liiallinen kahvin juonti, edullisten lentojen bongailu sekä korealaisten draamasarjojen pakkomielteinen seuraaminen.

  • Kaisa Malassu

    Kaisa on toisen vuoden yvi ja tapahtumatiimiläinen. Töiden ja opiskeluiden jättämän vapaa-ajan hän kuluttaa mieluiten hyvän ruuan ja Netflixin parissa. Kevätlukukauden 2018 Kaisa viettää vaihdossa Göteborgissa.


Takaisin ylös ↑
  • Seuraa meitä!

  • Imagon tapahtumat

  • Yhteistyössä

    ProcomJYYViestiEscapeCrosswrapUnwrittenSohviIlmeTekirKRNRPassionMMAGranoLönnbergPanza

  • Tapahtumat