Kärki no image

Julkaistu: joulukuu 03, 2010 | Suvi Joensivu

Tuukka Rantamäki valittu ProComin johtokunnan opiskelijajäseneksi

Yhteisöviestinnän Imago ry:n jäsen Tuukka Rantamäki on valittu ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry:n johtokunnan opiskelijajäseneksi. ProComin johtokunta vahvisti valinnan vuosikokouksessaan 18.11.2010. Kausi johtokunnassa on kaksivuotinen.

ProComin johtokuntaan kuuluu kerrallaan kymmenisen jäsentä. Toimintaa ohjaavat ProComin toimitusjohtaja Elina Melgin ja johtokunnan puheenjohtaja  Anna Sorainen. Opiskelijaedustaja valitaan vuorotellen viestinnän opetusta tarjoavista suomalaisista korkeakouluista. Rantamäki edustaa johtoryhmässä Jyväskylän yliopiston yhteisöviestinnän opiskelijoita. Ehdotuksen Rantamäen valinnasta johtokuntaan teki Imago ry. Edellinen, ja ProComin historian ensimmäinen, opiskelijaedustaja Elina Ikäläinen opiskeli viestintää Helsingin yliopistossa.

- Aion luonnollisesti keskittyä edistämään opiskelijoiden asemaa. Työelämäyhteyksiä ei koskaan ole opiskeluaikana liikaa. Viestintäala on hyvin vahvasti keskittynyt eteläiseen Suomeen. Se asettaa omat haasteensa meille maakuntien korkeakouluissa alaa opiskeleville, Rantamäki pohtii tulevan kautensa tärkeimpiä haasteita.

Opiskelijajäsen tuo johtokuntaan opiskelijan näkökannan sekä välittää muulle johtokunnalle opiskelijoiden kehitysajatuksia, toiveita ja mietteitä alaan liittyen. Imago ry:n näkökulmasta Rantamäen valinta edesauttaa ProComin ja Imagon yhteistyön kehittämistä edelleen.

- Yhdessä Tuukan kanssa koko Imagon hallitus ja ainejärjestö on sitoutunut jatkuvaan ja laadukkaaseen yhteistyöhön sekä sen kehittämiseen, kertoo Imago ry:n puheenjohtaja Suvi Joensivu.

Rantamäki aloitti yhteisöviestinnän maisteriopinnon Jyväskylän yliopistossa vuonna 2008. Taustalla on tradenomin tutkinto Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Rantamäki on toiminut viimeiset kaksi vuotta Imagon hallituksessa tiedottajana ja sidosryhmävastaavana. Tällä hetkellä hän työskentelee Helsingissä viestintätoimisto AC-Sanaforissa.

Lisätietoja:

Tuukka Rantamäki, p. 040 766 8874,
tuukka.rantamaki@gmail.com
http://www.procom.fi/procom/keita-me-olemme/johtokunta-2011/

Tagit: , ,


Kirjoittaja

Suvi Joensivu

Suvi on jo aika monennen vuoden yvi, joka viettää opintovapaata viestintäkonsultin arjesta. Arkisin kirjoittajaan törmää suurella todennäköisyydellä kirjaston kahvilassa, vapaa-ajalla kiipeämässä pitkin seiniä. Erityisesti kirjoittajan mieltä sykähdyttävät inspiroivat ihmiset, maailman näkeminen ja housen rytmit.



Takaisin ylös ↑
  • Seuraa meitä!

  • Imagon tapahtumat

  • Yhteistyössä

    ProcomJYYViestiEscapeCrosswrapUnwrittenSohviIlmeTekirKRNRPassionMMAGranoLönnbergPanza

  • Tapahtumat